sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Epäpuhtaan ihon hoito





Näppylöitä, mustapäitä ja rasvaisena kiiltävä iho. Monen ongelma. Kaupoissa on saatavilla monelta merkiltä tuotteita tähän vaivaan. Aina niistä ei kuitenkaan saa tarvitsemaansa apua. Turhan usein ne ovat aivan liian ärsyttäviä ja voimakkaita iholle ja tulos onkin jotain muuta kuin puhdas rauhoittunut iho. Iho punoittaa, puskee rasvaa ja näyttää entistä tulehtuneemmalta.

Nuorempana kärsin itse juuri tuollaisesta ihosta. Epätoivoisena huljuttelin naamaani Clearasileilla ja muilla pirtua muistuttavilla, ongelmaiholle tarkoitetuilla tuotteilla. Ongelma vain paheni. Aikanaan kyllästyin toimimattomiin tuotteisiin ja paheneviin iho-ongelmiin. Vuosiakausia tuhlasin rahaa sekä halvempien että kalliimpien merkkien tuotteisiin, samalla ihmetellen mikä naamassani on vikana, kun mikään ei auta. Aloin tutkia tarkemmin asioita. Mitä aineita tuotteet sisältävät? Mitä ne tekevät? Mitä ei kannata käyttää? Onko kallis merkki parempi kuin halpa? Ymmärsin vaihtaa lopulta hellempiin tuotteisiin ja ihon kunnossa alkoi tapahtua iso muutos.

Aloitin vaihtamalla puhdistusgeelin sulfaatittomaan, miedompia tensidejä sisältävään pesutuotteeseen. Aiemmin kasvojen pesun jälkeen iho oli kiristävän kuiva ja tuntui 10 numeroa liian pieneltä. Ihon kiristely helpottui hyvin pian vaihdettuani miedompaan puhdistuotteeseen. Rasvaisen ihon puhdistustuotteissa on myös hyvin usein mentolia ja sen johdannaisia, jotka luovat iholle viileän ja raikkaan tunteen. Mentol ärsyttää herkempiä ihoja ja aiheuttaa punoitusta. Ainesosaluottelosta nämä bongaa nimillä Mentol ja Menthyl lactate.


Apteekista saatavat Favora Puhdistusgeeli ja Decubal Puhdistusvaahto ovat mietoja iholle. Pirkka Puhdistusgeeli edullinen vaihtoehto markettisarjoista ilman sulfaatteja


Kasvovesi kannattaa vaihtaa alkoholittomaan. Iholla alkoholi kuivattaa ja aiheuttaa punoitusta.
rasvoittuvalle iholle kannattaa kokeilla tuotteita kuivan ja herkän ihon sarjoista.  Ne ovat usein alkoholittomia. Kuivattavan alkoholin bongaat ainesosaluettelosta nimillä Alcohol ja Alcohol Denat.  Ei tule sekoittaa ihoa hoitaviin rasva-alkoholeihin joita ovat esim Cetearyl alcohol ja Cetyl alcohol.
Lactolinen alkoholiton kasvovesi sisältää mm. tehokkaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa. Simplen kasvovesi sisältää epäpuhtaalle iholle hyödyllistä niasiinia eli B3-vitamiinia


Kosteusvoiteissa kannattaa kokeilla tuotteita jotka sisältävät salisyylihappoa. Salisyylihappo on tulehdusta hillitsevä ja keratolyyttinen, eli kuorii ihon pintaa jolloin huokoset pysyvät puhtaampana.
Jotkut saavat apua myös AHA-hapoista, joita ovat esim. maitohappo ja glykolihappo. Erona näissä se, että AHA-happo vaikuttaa vain ihon pinnalla, mutta salisyylihappo rasvaliukoisena vaikuttaa huokosen sisällä asti. Pääsääntöisesti epäpuhdas iho hyötyy enemmän salisyylihaposta. Myös tuotteen ph-tasapainolla on suuri merkitys. Salisyylihappo menettää tehonsa jos ph. on yli 4.


Paula's Choice sarjan BHA-kosteusvoide sisältää salisyylihappoa sekä tarpeeksi alhaisen ph:n. Supersuosittu tuote ympäri maailman, moni vannoo tämän nimeen, myös minä. Erisan kosteuttava kasvovoide on ainesosiltaan simppeli ja ei tuki ihohuokosia.


Oli iho sitten rasvoittuva, normaali tai kuiva, hellä hoitaminen on aina se mistä kannattaa lähteä. Tässäkään tapauksessa "enempi on parempi" sääntö ei päde. Liiallisella puunaamisella ihon saa vain kuivumaan ja ärtymään entisestään. Vaihda mietoihin pesutuotteisiin ja unohda alkoholipitoiset kasvovedet. Kosteusvoiteissa suosi koostumukseltaan juoksevia fluidimaisia tuotteita. Ne sisältävät vähemmän huokosia tukkivia ainesosia kuin paksut voidemaiset koostumukset. Kuorinnat ja savipohjaiset naamiot edesauttavat myös huokosten pysymistä puhtaana. Savinaamioita ei kannata levitellä iholleen ihan joka päivä, vaikka savi imee ylimääräistä rasvaa huokosista, imee se myös samalla kosteutta iholta joka voi johtaa liialliseen ihon kuivumiseen. Vältä myös irti revittäviä kalvonaamioita. Ne sisältävät polyvinyylialkoholia (polyvinyl alcohol) joka ei sekään ole iholle hyväksi. Tässä postauksessa mainitut tuotteet olen itsekin testannut ja hyväksi havainnut :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele :)