keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Oriflame Feet Up Advanced





Kevät ja kesä lähestyy ja jalat saattaa olla talven jäljiltä monella aika karussa kunnossa. Moni laiminlyö jalkojen hoidon varsinkin talviaikaan, siellähän ne ovat piilossa sukkien alla. Sandaalikelien lähestyessä sukkien alta paljastuu kuivat käppyrät ja tulee kiire saada ne kuntoon.
Itse lukeudun myös tuohon ryhmään, jotka unohtaa jalat talveksi. Kesällä niitä kyllä tulee hoidettua ja rasvailtua, en vain kehtaa kulkea hoitamattomilla jaloilla ihmisten ilmoilla :D Varsinkin miehet voisivat uhrata hieman aikaa rasvatakseen jalkansa ja näyttämällä niille hohkakiveä silloin tällöin.

Jalkojen rasvaus on mielestäni ärsyttävää ja epämiellyttävää puuhaa, siksi se usein jääkin tekemättä. Ei pysty kävelemään rasvauksen jälkeen, koska jalat on liukkaat. Ja hyi se tunne, kun juuri rasvattuihin jalkojen pohjiin jää kävellessä roskia ja pölyä. Tuolta säästyy vetämällä sukat jalkaan heti rasvauksen jälkeen, mutta inhoan sitäkin tunnetta. Jalat myös vaativat tavallista tuhdimpaa voidetta. Monia jalkarasvoja on tullut kokeiltua ja ongelma on aina se, että ne eivät imeydy sitten millään! Kevyempi voide imeytyisi, mutta hoitoteho on olematon. Monissa jalkavoiteissa on myös viilentävävä ominaisuus, josta en ole koskaan tykännyt, en edes kesällä.  Seuraavaksi esittely omasta suosikista.




Oriflamen Feet Up Advanced - Jalkavoide halkeileville kantapäille. Oriflamen sivuilla tuotteesta kerrotaan näin:

"Ravitsee ja pehmittää halkeilevat ja kuivat kantapäät. Nopeasti tehoava, syvähoitava jalkavoide sisältää kosteuttavaa ja pehmittävää karbamidia, kaakaovoita ja B5-vitamiinia sekä Intensive Care Complexia. Hiero kantapäihin kahdesti päivässä, saat näkyviä tuloksia 7 päivässä."

 Ja totta tosiaan, tämä jalkavoide onkin hehkuttamisen ja postauksen arvoinen. Tätä mulla taitaa olla jo kolmas tuubi menossa. Omat jalkani eivät halkeilevista kantapäistä kärsi, mutta ilman säännöllistä hoitoa ne kyllä kuivuvat ikävän näköisiksi. Voide sisältää 10% karbamidia. Karbamidia onkin hyvä suosia varsinkin jalkojen hoidossa. Karbamidi on humektantti, eli vettä sitova aine. Suurempina pitoisuuksina karbamidilla on kyky liuottaa keratiinia, ja siten se on mainio aine kuivan ja paksun ihon hoitoon, siispä erityisesti kantapäille! Huom. Ajaa asiansa myös kuivista kyynärpäistä kärsiville!
Eikä tämä viilennä ihoa, mistä iso plussa.





Koostumus on paksuhkoa, täyteläistä,  ehkä hieman geelivoidemaista. Tuotteen paras puoli on todella nopea imeytyminen, mikä on mielestäni a ja o jalkojen hoidossa. Tuote ei jää lillumaan ihon pinnalle niljakkaana kerroksena vaan hulahtaa jo aika nopealla hieronnalla jalkojen ihoon. Mikään muu jalkavoide ei ole mulla tuonut tuloksia yhtä nopeasti kuin tämä. Suositushan olisi käyttää tätä kahdesti päivässä, mutta itse olen käyttänyt vain kerran päivässä suihkun jälkeen. Silti jo viikon jälkeen jalat on huomattavasti paremmassa kunnossa, pehmeät ja kuivuus on kadonnut. Suosittelen  kokeilemaan kuivista jaloista kärsiville. Tähän asti toimivin jalkavoide vuosien varrella kokeilluista. Feet Up Advanced voidetta voit ostaa Täältä .




Inci:  AQUA, UREA, GLYCERIN, CETYL ALCOHOL, HYDROGENATED COCO-GLYCERIDES, STEARYL ALCOHOL, CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE, DI-C12-13 ALKYL MALATE, BIS-DIGLYCERYL POLYACYLADIPATE-2, SODIUM CITRATE, BEHENYL ALCOHOL, GLYCERYL STEARATE, PENTAERYTHRITYL DISTEARATE, CAPRYLIC/CAPRIC/SUCCINIC TRIGLYCERIDE, CETEARETH-12, PANTHENOL, THEOBROMA CACAO SEED BUTTER, CYCLOPENTASILOXANE, CYCLOHEXASILOXANE, CITRIC ACID, DISODIUM ETHYLENE DICOCAMIDE PEG-15 DISULFATE, GLYCERYL STEARATE CITRATE, XANTHAN GUM, IMIDAZOLIDINYL UREA, METHYLPARABEN, PROPYLPARABEN, TOCOPHERYL ACETATE, PARFUM, ALLANTOIN, BISABOLOL, ARNICA MONTANA FLOWER EXTRACT, POTASSIUM SORBATE, SODIUM BENZOATE








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele :)