perjantai 11. maaliskuuta 2016

Parempi iho kuorimalla

Kuorinta on yksi tehokkaimpia tapoja saada välittömästi näkyvä muutos ihon ulkonäköön.
Kuorinta poistaa iholta kuollutta pintasolukkoa, mustapäitä sekä hälventää kuivuudesta johtuvia uurteita. Kuorinnan jälkeen iho on myös vastaanottavaisempi hoitotuotteille. Säännöllinen kuorinta ehkäisee ihon sameutta, mustapäitä ja muita epäpuhtauksia. Ihotyypistä riippuen kuorinta on hyvä tehdä 1-2 kertaa viikossa rasvoittuvalle iholle ja herkemmälle iholle pari kertaa kuussa.

Kuorintoja on kahdenlaisia. Mekaanisia kuorintoja joiden teho perustuu rakeisiin, jotka hankaavat ihon pinnalta kuollutta solukkoa pois. Rakeina käytetään yleensä muovipalleroita (Polyetene) tai esim hedelmänkivistä tehtyä jauhetta. Itse suosin aina jälkimmäisiä, koska en näe järkeväksi käyttää ihonhoidossa muovia joka kuormittaa luontoa. On myös kemiallisia kuorintoja, jotka perustuvat happoihin ja niiden kykyyn liuottaa vanhan ja uuden ihosolukon välissä olevaa "soluliimaa" jonka johdosta vanha solukko irtoaa ihon pinnalta. Yleisimpiä käytettyjä happoja on Glykolihappo ja Maitohappo, joista jälkimmäinen soveltuu paremmin herkemmälle iholle. Rasvoittuva, tukkeutumiin taipuvainen voi hyötyä enemmän Salisyylihaposta, joka rasvaliukoisena happona vaikuttaa syvemmällä huokosessa liuottaen tukkeutumia. Makuasia miten haluaa kuorinnan suorittaa, silti jokainen ihotyyppi hyötyy kuorinnasta. Herkästi ärtyvä ja punakoituva iho saattaa hyötyä enemmän kemiallisesta kuorinnasta, koska tälläisessä kuorinnassa ei tapahdu mekaanista hankausta. Seuraavaksi esittelyä muutamista kuorintatuotteista.




Yves Rocher kasvipohjainen kuorinta-aine vartalolle. Yveksen kuorinta on siis mekaaninen ja kuoriva teho perustuu Aprikoosinkivijauheeseen. Tuotteesta löytyy myös mm. Manteliuutetta ja Seesamiöljyä. Tuote on hoitanut hommansa oikein hyvin. Kuorivia rakeita on tarpeeksi jotka tekee ihosta pehmeän ja sileän. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin liian vähärakeinen kuorinta, jota saa hinkata tuntikausia saadakseen hyvän tuloksen. Ja siis iso plussa siitä, että tässä ei ole käytetty muovirakeita Tuoksu on miellyttävä, hedelmäisen raikas. Koostumukseltaan löysähköä. Oikein passeli kuorinta-aine.






Sokeri toimii mainiosti kuorinta-aineena. Voisiko olla enää luonnonmukaisempaa? Ostan tosi harvoin varsinaisia mekaanisia kuorinta-aineita, koska omalla kohdallani olen todennut sokerin tarpeeksi tehokkaaksi hoitamaan hommansa. Sokeria voi käyttää sellaisenaan, mutta hommaan saa lisää luksusta lisäämällä sokerin sekaan esim. hunajaa joka tekee iholle myös hyvää. Ja hei, sokeripussi maksaa vain noin euron! Ei varmasti horjuta kenenkään taloutta. Jos et ole kokeillut, kokeile ihmeessä :)


Mekaaniset kuorinnat ovatkin varmaan monille niitä tutuimpia juttuja. Tutustutaampa sitten niihin toisenlaisiin kuorintoihin, eli kemiallisiin sellaisiin...


Paula's Choice Skin Perfecting 8% AHA Gel sisältää nimensä mukaisesti 8% kemiallisesti kuorivaa glykolihappoa. Tuote on melko miedosta päästä ja sitä voi käyttää jopa päivittäin.  Tuote toimii siten, että sitä levitetään kasvoille esim. iltaisin, eikä sitä huuhdella pois. Yön aikana tuote kuorii ihon pinnalta kuollutta ihosolukkoa ja aamulla iho on kirkkaampi. Halutessaan tätä voi käyttää harvemminkin kuuriluontoisesti. AHA-hapoista hyötyy parhaiten kuivuuteen taipuvainen valovaurioitunut iho. Säännöllisessä käytössä tuote stimuloi ihon kollageenisynteesiä ja kiinteyttää ihoa. Olen tykännyt tästä tuotteesta kovasti. Koostumukseltaan todella kevyttä geeliä joka ei ärsytä ihoa omalla kohdalla ollenkaan. Aloittelijan iholla tuntuu yleensä kevyttä kihelmöintiä tai pistelyä mikä kuuluu asiaan. Päivittäisessä käytössä on pitänyt ihon tosi sileänä ja pehmeänä ja ehkäisee selvästi tukkeumia ja mustapäitä iholla. Kemiallisia kuorintoja käytettäessä on tärkeää tarkistaa tuotteen ph-arvo. Kemialliset kuorinnat vaativat tarpeeksi happaman ph:n toimiakseen. Hyvä ph varmasti toimivalle tuotteelle on 3-4. Jos ph-arvo on yli 4 tuote menettää kuorivan ominaisuutensa. Paulan kuorintoja voi ostaa täältä . Huom Paulan sivuilta voi tilata myös näytteitä edullisesti alle euron kappalehintaan ja postarit Suomeen on alle 5 euroa näytetilauksissa. Toimitukset ovat aina tulleet viikon sisällä perille. 








Alba Botanican Deep Clean Astringent on kasvovesi joka on suunnattu erityisesti epäpuhtaalle iholle. Tuotteen kuoriva vaikutus perustuu Salisyylihappoon jota tuotteesta löytyy 2%.  Salisyylihappo on hyödyllinen aine rasvaisen ja epäpuhtaan ihonhoidossa. Glykolihapon sijaan Salisyylihappo pääsee tunkeutumaan syvemmälle huokoseen, jossa se liuottaa talitukkeumia ja mustapäitä. Muiden happojen tavoin se myös kuorii kuollutta pintasolukkoa. Tätäkin tuotetta voi käyttää päivittäin tai halutessaan harvemmin. Vaikutti incinsä perusteella hyvältä tuotteelta jossa on mukana paljon kosteuttavia ainesosia. Tuotteen ph-arvoa en saanut selville tilausta tehdessä, mutta kotona suoritin saman tien mittauksen ph-liuskoilla ja selvisi, että ph on tarpeeksi hapan toimiakseen oikealla tavalla. Käytössä toimi mielestäni hyvin. Piti ihon pinnan sileänä ja pehmeänä, ehkäisten tukkeutumia. Ei myöskään kuivattanut ihoa ollenkaan. Tuote onkin saanut käyttäjiltään paljon positiivisia arvioita. Alba Botanicaa voi tilata täältä 










Freemanilta löytyy naamion muodossa toimiva kuorinta. Ananas-entsyyminaamion vaikuttavina aineina on glykoli-ja maitohappoa. Tuotteesta löytyy myös ananas-uutetta ja papaiinia joilla on myös kuorivia ominaisuuksia. Monien suosima tuote joka levitetään kasvoille vaikuttamaan 10 minuutiksi jonka jälkeen se huuhdellaan pois. Tuloksena sileämpi ja kirkkaampi iho.










Kemiallisia kuorintoja on saatavilla myös todella voimakkaina, jotka saavat ihon käytännössä kuoriutumaan kokonaan. Voimakkaiden happokuorintojen kanssa tulisi olla varovainen, enkä niitä siis suosittele aloittelijoille ja asiaan perehtymättömille. Novopeel AHA 70% on todella tujua tavaraa,  joka kuorii ihon pinnan todella voimakkaasti. Tämän tyyppisiä kuorintoja tehdään yleensä vain ammattilaisen toimesta. Riskeinä näin voimakkaissa kuorinnoissa on mm. ihon palaminen ja voimakas punoitus. Ihon pistely ja kihelmöinti on jo todella huomattavaa näin voimakkaissa hapoissa. Hoidon jälkeen iho saattaa kuoriutua ja hilsellä viikonkin ajan. Voimakkaat kuorinnat uudistavat ihon pintaa todella voimakkaasti, hälventäen uurteita ja maksaläiskiä ja boostaavat ihon kollageenituotantoa voimakkaasti. Olen itse tästä tuotteesta vedellä laimentaen tehnyt n. 30% liuoksen. 10 minuutin vaikutusajan jälkeen ihon pinta on suorastaan liukkaan sileä ja näyttää melkein hiotulta. Todella tehokas kuorintatulos. Oma äitini vakuuttui hehkutuksestani happokuorintojen ihmeellisyydestä ja halusi kokeilla tätä glykolihappokuorintaa. Hänkin vaakuuttui tehosta, ihmetellen supersileää ihoaan ja halusi pullollisen kuorintaa itselleen :) Jos haluaa kokeilla voimakkaampia kuorintoja, suosittelen aloittamaan miedoilla prosenttipitoisuuksilla ja lyhyillä parin minuutin vaikutusajoilla, samalla tarkkaillen ihon reaktioita.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele :)