keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Kiiltely kuriin

Muistan, kun joskus reiluna parikymppisenä luin jostain että rasvoittuva ihotyyppi tasapainottuisi joskus kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä. Tuosta alkoi pitkä ja jokseenkin innokas odottelu, olen nimittäin aina kärsinyt kiiltelevästä ja helposti rasvoittuvasta ihosta. No se kolmenkympin rajapyykki on ohitettu jo jokunen vuosi sitten ja mitä tapahtui? Ei mitään! Naama puskee rasvaa yhtä ahkeraan malliin kuin aina ennenkin. Mikä pettymys ^_^ Onneksi rasvoittuvan ihon hoitoon on hyviä tuotteita joilla kiiltelyä voi ainakin jonkin verran hallita ja tasapainottaa. Ja sitten on vippaskonsteja joilla voi korjailla kiiltelevää ihoa päivän mittaan. Esittelen tässä postauksessa 2 erilaista tuotetta, joilla voi hillitä ihon kiiltelyä. Tuotteet on saatu blogin kautta.






Beautyblenderin Blotterazzi oli mielenkiintoinen tuttavuus. Blotterazzi on kiillonpoistosieni, jota voi käyttää yhä uudelleen. Sieni on pakattu peilillä varustettuun rasiaan, joka kulkee kätevästi pienikokoisena mukana. Rasiasta löytyy 2 kappaletta sieniä. Blotterazzi on näppärä. Laakeammalla päällä voi käsitellä esimerkiksi otsan ja kapeammalla kärjellä voi poistaa kiillon esim. nenän pielistä jne. Sieni yksinkertaisesti painetaan iholle ja se imee iholta ylimääräistä talia ja hillitsee kiiltoa. Blotterazzi sientä voi käyttää monta kertaa ja se suositellaan puhdistettavaksi käyttöjen välillä Beauty Blender puhdistusaineella (jäin pohtimaan, voiko tämän pestä myös tavallisella puhdistusgeelillä tai saippualla?).  Yhden sienen luvataan kestävän käytössä 60 pesukertaa. Omalla ihollani tämä toimi oikein kiitettävästi. Blotterazzi ei tehnyt omasta ihostani ihan täysin puuteroidun mattapintaisen näköistä, vaan sellaisen "luonnollisen" matan. Iho jäi siis tosi naturellin näköiseksi, mutta ylimääräinen kiilto poistui. Kieltämättä näppärä keksintö. Blotterazzia myy esim. pretty.fi hintaan 21,90€.





Kuva: Shinefreeshop

Puuteripaperit eivät olekaan ihan uusi juttu vaan niitä on ollut jo jonkin aikaa markkinoilla. Sain 1903 London nimiseltä brändiltä testiin miehille suunnatut puuteripaperit. Kyseinen brändi on itselleni entuudestaan täysin tuntematon. 1903 Londonilta löytyy puuteripaperit myös naisille. Miesten ja naisten puuteripapereissa tuskin on mitään muuta eroa, kuin vihkosen kanteen merkityt For her ja For him ^_^.





Puuteripapereita on saatavilla kahdessa eri sävyssä. Rose Pink viileälle ihonsävylle ja Medium Beige lämpimälle ihonsävylle. Oma ihonsävyni on selkeästi lämmin ja siihen natsasi tuo Medium Beige sävy. 1903 Londonin puuteripaperit poistivat iholtani ylimääräisen kiillon ihan tyystin ja jätti samalla täydellisen mattapinnan. Materiaalin kerrotaan olevan bambupaperia ja sen sisältämät talkki ja kaoliini tuovat iholle matan pinnan. Yhdessä vihossa on 65 puuteroitua sivua. 7,99€/kpl.






4 kommenttia:

  1. Mä pesen Blotterazzia ihan marseillesaippualla, eli samalla kuin siveltimetkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ilmeisesti Blotterazzi on ihan käyttökelpoisena säilynyt tuolla puhdistustekniikalla? :)

      Poista
  2. Mä pesen Beautyblendereitä ja Blotterazzia ihan oliiviöljysaippualla, parempi kuin bb:n oma saippua, jolla musta ei saa irti oikein mitään. :D

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)